Töissä on mennyt ihmeen hyvin maaliskuussa. Viime perjantaina oli eka päivä jolloin sinne meneminen alkoi vähän tökkimään ja ois melkein tehny mieli olla menemättä. Maanantai oli päivä jolloin se tunne oli paljon vahvempi ja melkein pakottauduin menemään sinne.
Yhdessä vaiheessa stressasin, mutta se tunne on tainnut jäädä. Se oli sellaista alitajuista stressiä. Jos päivällä nukuin niin herätessä säpsähdin ja ekana ajatuksena oli työt ja et mitä kello on ja et oonko kuinka paljon myöhässä. Myös öisin heräilin ja ensimmäisenä katsoin kelloa että oonko nukkunu pommiin. Monesti olin ehtiny siihen menneessä nukkua vasta muutaman tunnin ja oli vasta aamuyö.
Nyt tuollaiset on onneksi jääneet.

Huhtikuun aikana pitäisi ainakin pari kesätyöpaikkaa selvitä. Eli jos ei kuulu mitään niin ne paikat voi suosiolla unohtaa ja yrittää keksiä jotain muuta. Yksi paikka on mielessä mihin tahtoisin hakea, jos ei muuten niin työharjoitteluun, mutta en halusta huolimatta viitsi vielä mennä kysymään. En viitsi varata sitä paikkaa ja sit jos pääsiskin jonnekin muualle niin...

Olen saanu paniikkikohtauksen viimeksi edellis torstaina. Ihmeen rauhallinen olin, kaikesta huolimatta. Jos ei olisi ollut niin "paljon" ihmisiä ympärillä eikä sitä tunnetta että on ns. tarkkailtavana niin olisin voinu selvitä ilman xanoria siitä aika kunnialla.
Ennen olin niin että julkisesti lääkkeen ottaminen tuntui vaikealta. Nykyisin en välitä siitä ollenkaan että missä sen otan jos otan. Silloin torstainakin otin sen ihan "kaikkien" nähden.

En ole ostanut vaatteita todella pitkään aikaan. Kaupoissa kun olen nyt käynyt on tullu tunne että haluaisi ostaa vaikka mitä. Aiemmin otin sellaisen asenteen että pärjään niillä mitä on ja enempää en osta. Säästääkseni. Ihan tyytyväinen olin kunnes kaupoissa kävin ja pääsin hypistelemään vaatteita. Mitä kaikkea olisinkaan halunnut ostaa!
Alkoi potuttamaan kulkea aina noissa samoissa "rääsyissä" ja alkoi vituttaa tämä paska tilanne mikä mulla on. Siis ihan yleisestikin tämä tilanne eikä vain joidenkin olemattomien vaatteiden takia.
Tämä ei voi olla mun elämää. Mun elämä ei voi olla tälläistä tän ikäsenä. Mun kuuluis tehdä ja olla jo ihan jotain muuta kuin mitä nyt. Jotain ihan muuta.