Mulla on ollu jo pitkään olo, etten tiedä mitä haluan. En tiedä mitä haluan tehdä, en tiedä missä haluan olla, en tiedä mitä haluan tehdä elämälläni.
Joskus tuntuu että ainoa mitä haluan, on olla normaali. Mutta mitä se normaali on loppujen lopuksi?

Tahtoisin olla kaunis, tietyllä tavalla kaunis. Tahtoisin voivani kulkea maailmassa normaalisti, ilman pelkoa siitä että paniikki voi iskeä koska vain. Tahtoisin kirjoittaa kirjan. Tahtoisin voivani hyväksyä itseni. Tahtoisin olla laiha, mutten liian. Tahtoisin voivani olla ylpeä itsestäni. Tahtoisin että sukulaiseni voisi kerrankin olla ylpeä minusta. Tahtoisin että toisin sukulaisilleni muutakin kuin huolta.Tahtoisin että voisin turvallisin mielin käpertyä jonkun viereen tai kainaloon. Että joku huonoina päivinä silittelisi hiuksia ja kuiskisi korvaan että huomenna kaikki näyttää jo paljon valoisammalta. Tahtoisin että joku rakastaisi ja ymmärtäisi mua juuri sellaisena kuin olen.

Tuo kaikki on vain jotain kaukaista. Olen ollut taas vain kotona, vaikka oikeasti olisi pitänyt olla jossain ihan muualla. Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi. En ole tehnyt mitään, vaikka olenkin. Huoh.
Pieni parka luuseri.