Päätin, että yksi koiraani liittyvä juttu onkin parempi jättää kirjoittamatta tänne. Se olisi mennyt liian sekavaksi, liian väärin ymmärretyksi. Olisin jättänyt joitain tietoja kertomatta, ja ehkä joku olisi ymmärtänyt väärin ja vetänyt herneen nenäänsä siitä, ja haukkunut mua. Ehkä tämäkin kirjoitus on jo liikaa. En tiedä.
Olen huono kirjoittamaan slloin, kun pitää liikaa miettiä että mitä kirjoittaa ja mitä ei. Kun täytyy miettiä mitä asioita haluaa itestään julkistaa, ja mitä ei.
Täällä on enimmäkseen tunteita ja ajatuksiani. Liiaksi tekemisiini perustuvat kirjoitukset voi alkaa lopulta ahdistamaan mua. Voi tulla liian henkilökohtaista. Liian sellaista, että joku joka sattumalta tänne eksyisi, voisi tunnistaa.
Olen haaveillut blogista, johon voisi kirjoittaa ihan mitä vain. Mutta munsta ei ole siihen.
Se olisi sellainen blogi, missä olisin ihan omana itsenäni. Mutta ei. Ei tulisi mitään.
Tänään on ollut rokulipäivä. Ehkä olen hivenen saanut rentouduttua, uskoisin. Aamulla olin koiran kanssa piristävällä lenkillä raikkaassa ilmassa. Kotiin tultaessa oli hyvä olo, ja melkein lähdin töihin. Mutta ajattelin, että lepopäivä tekisi ihan hyvää.
Se hyvä olo olisi aika äkkiä voinut haihtua. Tarvitsin lepoa. Stressaan liikaa, aivan liikaa.
Poissaoloja on takana, enempää en haluaisi. Vaikeaa.
Olen liian sellainen, että mun pitäisi vain jaksaa ja jaksaa. Haen apua vasta kun olen romahtamassa. Jos silloinkaan. Silloin kestää se nouseminen ja korjautuminenkin pidempään.
Mutta jos nyt muutaman päivän jaksaisi olla tuolla. Sitten voisin hyvällä omallatunnolla hakea vähän lomaa. Sitten tuntuisi että olisin ansainnutkin sen. Kun takana olisi työpäiviä, eikä lusmuilua.
En tiedä, onko halua suurempi näyttää itselleni, vai muille poissaoloputken jälkeen, että on munstakin töihin.
Olen kyllä aika varma, ettei nekään ymmärrä poissaolojani. Ei ymmärrä miksi niitä yhtäkkiä on tälleen alkanut tulla. En itsekään tiedä. On vain paha olla.
Näin viime yönä taas miehestä unta. Miehet valtaa mun uneni aina uudelleen ja uudelleen. Olenko todellakin näin hellyydenkipeä?
Mutta tuo ei ollutkaan hyvä uni. Vaan ahdistava. En muista enää kunnolla, mutta muistan tunteita. Mies muutuikin myöhemmin toiseksi mitä oli ollut. Ei ollutkaan enää samanlainen. Ahdistuin.
Panikointi tulee jopa uneeni. Oli kävelymatkaa keskustaan, enkä tiennyt busseista mitään että meneekö enää niin myöhään. Tiesin vain että kun keskustaan pääsen, niin sieltä menee sitten bussi millä pääsen kotiin. Mies asui tavallaan samalla suunnalla misä käyn terapiassa.
Sielä pimeässä muistan, että mietin selviänkö tästä ilman panikointia.
Miksi se tulee uniinkin jo? Ei voi edes uniin paeta sitä.
Kun heräsin, oli tosi ahdistunut olo. Onneksi kuitenkin nukahdin siitä huolimatta aikas pian uudestaan.
Miksei voisi nähdä jotain kivoja unia. Miksi täytyy nähdä tälläsiä.
No, en mä aina ihan tälläsiä, kyllä niitäkin unia on nähty mistä tulee hyvä olo, ja se olo on sitten aamullakin vielä ollut. Mutta silti.
Mä olen kyllästynyt olemaan leikkikaluna. Onko kukaan koskaan tehnyt enemmän, kuin käyttäny vaan hyväkseen? No, niin ne väittää. Niin ne väittää. Mutta ei kukaan ole tainnu ihan oikeasti ymmärtää mua. Ei ihan oikeasti.
Tuntuu että olen vain jokin hätävara yhellekin. Siksi olen sille niin kylmä. Vaikka joskus tahtoisi olla jotain ihan muuta. Mutta en halua. Ei siitä seuraisi mitään hyvää.
Kukaan ei halua mua tosissaan. Ei. Kaikki haluaa vaan leikkiä. Pitää vähän hauskaa. Ja unohtaa.
Mä en halua sitä. Mä haluan enemmän. Tai en mitään.
Kaikki tai ei mitään. Muuta en huoli.
Joten... Olen varmaan ikuisesti yksin.
Kuuntelen NRJ:ä. Kyllä, kuuntelen sitä. Alkoi silmät kirvelemään kun jäi kuuntelemaan tulevaa kappaletta. Stella ja häävalssi. Alkoi melkein heti kun olin kirjoittanu edellisen jakson viimeisen sanan. Kuin irvaillekseen mulle. Vaiko sanoakseen että mullakin on toivoa?
Kuitenkin, tuli sellainen tunne että haluaisi että olisi joku joka... Joku johon voisin yhdistää tuon kappaleen. En tiedä, yleensä tuollaiset kappaleet ei tee mitään vaikutusta munhun. Ja päällepäin harva varmaan uskoisikaan että edes kuuntelen välillä kyseistä radioasemaa. Mutta tuo kappale jotenkin vaikutti. Ehkä se vain tuli niin oikeaan aikaan, ajatuksilleni ikään kuin jatkoksi.
No, tuossa seuraavaksi on sen kappaleen sanat. Äääh, ei mun pitäny tänne ihmemaahan kokonaisia kappaleita kopsata.
Stella ~ Häävalssi (sinä vain)
Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä:
kertosäe:
Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa
Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan
Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
kinosten alle hautautuu.
Täytyy olla lujasta luusta
että selviytyy.
Hangen alla paine kasvaa
kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas, onneks sä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä:
kertosäe
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on, sillä:
kertosäe
Sinä vain, sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan.
Sinä vain, sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan
YouTube II (anime)
Kommentit