On jo tovi vierähtänyt viime kirjoituksestani. Työharjoittelu on aika hyvin imeny munsta kaikki mehut. Illat on menny nopeesti, eikä viikonloppuisinkaan kauheasti ole tullut konetta avattua.
Täällä kuitenkin edelleen olen, elän ja porskutan.

Enää ei ehkä ahdista niin paljon kuin joskus. Yks päivä menin koiran kanssa sellasen lenkin mitä en ole vähään aikaan mennykään. Se oli saavutus, koska jostain syystä se lenkki oli sellanen misä aina ahdisti. Siihen vaikutti kyllä varmasti myös omat ajatukset ja ennakkoluulot/-pelot. Kun muutaman kerran ahistanu ja/tai panikoinu siinä lenkillä, niin pelkkä ajatus että sen menisi niin on ahistanut.
Yks päivä vaan oli aika rauhallinen ja oli hyvä olo, ja ajattelin mennä sen. Edistystä kun ajattelee niin että nyt siitä on selvinny ilman sen kummempia olotiloja, niin kynnys mennä se uudestaan mataloituu.

On asioita joita tapahtunut, on asioita joista en viitsi täällä puhua.
Ajatukset pyörii enimmäkseen juuri noissa asioissa nyt. On huolta ja on murhetta.
Iloakin mahtuu, mutta nuo ovat päällimmäiset tunteet.

Työharjoittelussa olo on jotenkin kyllä auttanu. Päivärytmi on auttanu. Olo tuntuu henkisesti paremmalta kuin syksyllä. Myöskin fyysistä kuntoa treenaan ja parantelen. Se vaikuttaa myös moneen asiaan.

Vähän onttoa kirjoitusta tänään.