Soitin tänään yhteen paikkaan ja yllätys oli iso kun puhelimeen vastasikin täysin odotusten vastaisesti nuori hyvä-ääninen MIES!Asioidessa, ja muutenkin, se tuo pientä lisäjännitystä jos se toinen on mies. En tiedä miksi, mutta näin se vain on. Naisten kanssa pystyn asioimaan... mikä nyt olisi oikea sana tähän väliin... luonnollisemmin??
Tänään on pyörinyt yksi mies mielessä. (Miksi mun kirjoitukset nykysin liittyy niin paljon miehiin??)
Sellainen jonka kanssa en (valitettavasti) ehtinyt juttelemaan ollenkaan. *suru*
Siitä on jo yli vuosi aikaa, ja mieskin on jo munt varmasti unohtanut. Se katsoi aina silleen kivasti mua, näin sen monesti kun menin terapiaan. Ja voi Luoja miten nolona olin kun istuin käytävällä ja odotin terapialle pääsyä ja näin sen miehen tulevan! En olisi halunnut että mies näkee mihin olen menossa, vaikka kyllä se varmaan oli sen jo arvannut... Kerran mulla olisi ollu hyvä mahdollisuus mennä tekemään tuttavuutta, mutta menin paniikkiin. Tuskin uskalsin edes katsoa sinne päin missä se mies istus. o_O
Ehkä mies sai munsta välinpitämättömän kuvan, vaikka oikeasti vain jännitin niin kovasti. Seuraavalla kerralla kun näin sen, niin en saanukaan osakseni enää niitä samanlaisia katseita. :(
Ja olin liian ujo tekemään mitään enää sen eteen. Ja tietty epävarmakin, kun mies ei yhtäkkiä enää katsonutkaan. Kaikkien katseidenvaihtojen jälkeen.
Mä menetin tilaisuuteni. Nyt kun taas olen pitkästä aikaa käyny pari kertaa terapiassa niin se mies on käyny mielessä. Mutta ei hän siellä enää tietenkään ole. Harmi.
No, ei se varmaan kyl mitään merkkais vaikka olisikin. Vuodessa se on voinu löytää vaikka minkälaisen tytön jne itselleen jo.
Senkin takia tämä on niin mieleeni jäänyt, kun mies ei välittänyt siitä vaikka selvästi ja vähän pakostikin tiesi että menen ja käyn terapiassa siellä. EI VÄLITTÄNYT! :O
Kun jostain syystä pidän terapiassa käymistä vähän sellasena, hävettävänä asiana. En mielellään kerro enkä puhu siitä. Niin se teki vaikutuksen että sitä miestä se ei selvästikään haitannut.
Ehkä tämä ajatus on syytä lopettaa tähän. Etten ala liikoja miettimään. Tulen vaan kiukkuiseksi itselleni kun jotenkin onnistun aina mokaamaan tilaisuuteni, monessakin asiassa. Huoh.
Sain paniikkikohtauksen lauantai-iltana ollessani kaverin kanssa ulkona. Olen jo aiemmin koittanu tänne kirjoittaa siitä mutta ei siitä ole tullut mitään. Ne on vaikea aihe kirjoittaa, vaikka onkin niin tuttu.
Aloin olla levoton ja tuli tunne että tekisi mieli rynnätä kotiin. En tiedä missä vaiheessa ja miksi niin kodista on tullu jonkinlainen turvapaikka mulle. Ennen ei ollut niin. Kotona ja ulkona ahdisti ihan yhtä paljon ja saattoi tulla kohtauksia, niin sillä ei ollut niin väliä olenko kotona vai ulkona. Nykysin alkaa ulkona herkemmin ahdistamaan, kotona todella harvoin ja jos alkaakin niin pysy aika hyvin aisoissa.
Ennen ne itse kohtaukset on jostain syystä taas pelottanu mua. Mutta tällä kertaa se ajatus että se on vain kohtaus, ni tuntui rauhoittavalta! Myöskin se että pakenemisen sijaan koitin rauhoitella itseäni siinä paikanpäällä oli uutta. Kyllä se kai ihan hyvin onnistui, välillä olo lieventyi ja välillä se iski taas kovemmin. Mutta ihan kauhean isoksi paniikiksi se ei ehtinyt mennä. (Tosin jos joku olisi silloin tullu sanomaan mulle että tuo on vain lievä kohtaus niin olisin varmaan tinttassut sitä, ja sit vasta miettinyt että hetkinen, niin taitaa ollakin ja saanut siitä lisää itseluottamusta taistelussa paniikkia vastaan.)
Mua ahdisti, ja tuntui vähän sellaselta epätodelliselta.. Sydän hakkas. (Joo, huolestuttavampaa se olisi ollutkin ellei olisi hakannut, pilkunviilaajat ;) )
Mutta onneksi jäi noihin oireisiin. Tuosta kohtauksesta huolimatta lähdin ajelulle. Autossa kyllä yhdessä vaiheessa mietin että onko multa se viimeinenkin järjenhippu tosiaan jo varissut jonnekin kun näin altistan itseni pahemmalle panikoinnille. Ja olin varma että kohta tulee sellainen kohtaus että sydän hyppää rinnasta ulos. No, jotenkin ihmeen tavoin sitten rauhoituin, aika pian noiden ajatusten jälkeen. Loppuilta meni hyvin, ilman mitään oireita! Olin rentoutunut.
Olen vieläkin hyvillä mielin tuosta illasta. Että en antanu kohtaukselle tuon enempää valtaa, ja että siitä huolimatta jatkoin sitä iltaa enkä luikkinut häntä koipien välissä kotipesään turvaan. Selvisin aika hyvin siitä. *ylpeä itsestään*
Toivon, että jatkossa menisi mahdolliset kohtaukset myös vähintään yhtä hyvin. Aika pitkälti se tosin toki on itestäni kiinni. Mutta melkein itekin yllätyin että mistä oikein viimeksi sain tuon voiman.
Kommentit